Taas on sitten yksi työviikko pulkassa ja viikonloppu alkaa. Mitään suuria suunnitelmia ei ole tiedossa. Kullan kanssa oleilua ja parin kaverin näkemistä. Ja tietenkin rentoutumista.

Eräs vanha kaverini tekstasi minulle aamulla ilmoitti olevansa tulossa riihimäelle viikonlopuksi ja ehdotti näkemistä. Tämä kaveri asuu muualla, kotoisin sieltä mistä minäkin. Olisihan se ihan mukava nähdä häntä, mutta vain hetken, koska hän osaa käydä aika ärsyttäväksi pitemmän päälle. ei sellaisen kanssa jaksa kauaa puhua, joka puhuu ja on kiinnostunut pelkästään itsestään. Mikähän se on joillakin ihmisillä, että he eivät itse huomaa sitä. Itse huomaan aika useassakin tilanteessa, kuinka höpötän vain omia asioitani, mutta huomattuani yleensä vaihdan puhumisen kuunteluun.

Pitäisi varmaan alkaa siivoamaan, kämppä kun on pommin jäljiltä. Johan se kyllä on ollutkin viikon ajan, kun en ole paljoa kotona ollut. Joten nyt laitan hyvää musiikkia koneeseen ja aloitan tiskauksesta. Astioita kun on ainakin Everestin kokoinen vuori. :)

Näin ensimmäiseen postaukseen voisin vähän valottaa itseäni. Olen omituinen ja todella omaperäinen ihminen. Ajatukseni ovat joskus liian vaikeasti hallittavia jopa itselleni. Olen työmarkkinatukiharjoittelussa päiväkodissa päiväkotiapulaisena, asun yksin tukiasunnossa (jossa tuli kaupanpäälle myös tukihenkilö) ja seurustelen ihanan miehen kanssa. Joten suurin osa löpinöistäni tulee käsittelemään näitä kolmea asiaa, ja tietenkin ystäviäni.

Paras ystäväni on K, mutta valitettavasti emme ole ehtineet nähdä nääääääääääin pitkään aikaan, koska muut asiat ovat hallitsemattomasti vallanneet elämämme. En ole oikeastaan nähnyt moniakaan ystävistäni pitkään aikaan. Syy on tuntematon, luulen että se johtuu siitä, knu en yleensä töiden jälkeen jaksa olla kovinkaan sosiaalinen ja vietän todella paljon aikaa kultani kanssa, mutta se johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että hänen kanssaan ei tarvitse paljoa puhua, halia vaan. Me näemme/juttelemme melkein joka päivä, joten mitään uutta ei ehdi tapahtua niin paljoa, että siitä pitäisi niin hirveästi höpistä.

Toki minulla on kova ikävä ystäviäni. Olen myös saanut pari uutta tuttavuutta, kuten erään työharjoittelijan samasta päiväkodista ja tietenkin poikaystäväni veljet ja ystävät. Ei minulla montaa ystävää olekaan, tuttuja sitten enemmänkin, mutta minusta niin on parempi.